Blogikirjoituksia
- Navigointi (klikkaa otsikkoa mennäksesi suoraan artikkeliin)
- - "Harsness" ilmiö ja samplerate
- - Kuulokkeista
- - Word Clock
- - Digitaalisen äänen dynamiikka
- - Ihmisen kuulo ja samplerate
- - Automaattiset masterointipalvelut
- - True Peak - mistä on kysymys?
- - Ditheroinnin ymmärtäminen
- - LUFS standardi ja Bob Katz K-systeemi
- - Miten radio prosessoi musiikkia
- - Studion kuuntelu ja monitorointi
- - Bittiresoluutio ja Ditherointi
- - LUFS, RMS – syvempi katsaus
- - Sidechain ja Linear Phase tekniikka
- - Dynaaminen alue ja sen manipulointi
- - Hyvän tonaalisen balanssin hakeminen
- - Referenssien käyttäminen masteroidessa
- - Miten miksata masterointia varten
- - Kotona masterointi vai masteroitistudion käyttäminen?
- - Lyhyt oppimäärä masteroinnin historiaa
- - Limitterin käyttö ja masterointiketju
- - Paljon hyvää plugareissakin
- - Loudness War
- - Asiaa kaapeleista
- - Hyvän masteointi ekvalisaattorin etsintä
- - Analogisen ja digitaalisen ero
Kirjoituksia alkoi vuosien mittaan olemaan niin paljon, että oli välttämätöntä siirtää suurin osa kirjoituksista omalle sivulleen. Näin niitä on helpompi hallita ja koko blogisivusta ei tule liian sekavaa. Paljon lisää artikkeleita on tulossa ja mm. KW-Masterointistudion Facebook sivuilla ilmoitetaan aina kun uusi artikkeli on sivuilla. Tykkäämällä KW-Masterointistudion Facebook sivuista ja saat ilmoituksen kun uusi artikkeli on julkaistu.
Koska musiikkimaailma muuttuu nykyään hyvin nopein askelin, vanhampia blogikirjoituksia myös päivitetään, jotta sisältö pysyisi ajan tasalla. Analogitekniikka pysyy jokseenkin samanlaisena, mutta digitaalisella puolella kehitys on huimaa. Varsinkin digitaaliset automaatiot ja musiikin tekoäly mullistuu tulevina vuosina hyvin paljon. Digitaalisella puolella varsinkin plugareiden myynnistä on tullut iso busines ja isot yhtiöt, joilla on varaa tehdä tutkimuksia suurella rahalla, sylkevät ulos uusia tuotteita melkein joka viikko.
Tämän kehityksen johdosta on herännyt kysymys, mihin musiikin ammattilaisia ja ammatistudioita kohta enäää tarvitaan? Vielä ei olla tässä pisteessä. Vaikka monet tekoälyä käyttävät masterointi ja miksausohjelmat ovat jo verrattain hyviä, ero käsin ja ammattitaitoisilla korvilla tehtyyn on vielä selkeä.
Sample rarte (näytteenottotaajuus) sekä "harsness" ilmiö
Tammikuu 2021
Millä kannattaa miksata, 44.100kHz, 48.000kHz vai ehkä 96.000kHz? Jotkut sanovat, että musiikki kuulostaa paremmalta mitä korkemmalla sampleratilla se on tehty - onko tämä totta? Onko etua käyttää korkeimpia samplerateja kuin standardeja (44.100kHz ja 48.000kHz) miksatessa ja äänittäessä? Näihin kysymyksiin törmää audiomaailmassa koko ajan. Nyt on aika kertoa totuus, tai ainakin se miltä se näyttää vuonna 2021 ja ymmärtää tämä aika hankala ja hyvin tärkeä aihe läpikotaisin.
Ensinnäkin lyhyt kertaus: samplerate (suomeksi näytteenottotaajuus) kertoo, kuinka monta kertaa sekunnissa digitaalisessa ympäristössä musiikki luetaan. Yleisimmät taajuudet ovat 44.100, 48.000, 88.200 ja 96.000 kilohertziä (käytän välillä lyhennettä K, ja silloin viimeset nollat jätetään luvusta pois ja välillä kHz, mutta kyse on samasta asiasta). Nykyään näytteenottotaajuuksissa mennään ylös aina 384K asti. Siis noin monta kertaa tietokone lukee musiikkia sekunnissa, kun siitä muodostetaan kuultavaa äääntä! Jos tuo vaikuttaa todella suurelta määrältä, niin ajatellaanpa vaikka elokuvamaailmaa, jossa sampleratea vastaa fps eli "frames per second" suomeksi kuvatiheys. Videokuvassa riittää hyvin kun fps on 24 per sekuntti. Vähän parempilaatuinen fps on 29 per sekuntti aina 4K kuvaan, jossa käytetään välillä 60fps laatua.
Silmä siis näkee ja ymmärtää hyvin kuvaa, jossa fps on 24 kuvaa sekunnissa, mutta miettikääpä miten paljon suurempi on ihmiskorvan kuuntelun resoluutio! Me kuulemme huomattavasti tarkemmin kuin mitä näemme. Jos musiikin samplerate olisi 24 näytettä sekunnissa, kuulisimme todennäköisesti hyvin epäselvää, sumeaa ja katkonaista ääntä, jota olisi hankala edes musiikiksi tunnistaa. Kun CD:t yleistyivät 80-luvun alkupuolella, samplerateksi määrättiin Sonyn toimesta 44.100kHz, joka on vieläkin CD:llä julkaistavan musiikin näytteenottotaajuus. Sen jälkeen, ja varsinkin kun tietokoneet alkoivat vastata yhä enemmän musiikin teosta, samlerateja on tullut enemmän ja taajuutta on koko ajan nostettu - tai ainakin anettu mahdollisuus tuottaa musiikkia korkemmalla näytteenottotaajuudella. Valintahan on aina ja yhä musiikin tekijällä, kuinka suurta näytteenottotaajuutta haluaa tuotannossaan käyttää.
Digitaalinen ääni muodostetaan ottamalla näytteitä sisääntulevasta signaalista. Jos katsomme digitaalista audiokuvaa hyvin korkealla resoluutiolla, se näyttäytyy aaltoina ja noita aaltoja yhdistää niiden välillä olevat pisteet - katso kuva yllä. Nuo pisteet ovat lukukerrat, eli ne ovat juuri näytteenottotaajuuden lukupisteitä. Voisi kuvitella, että jos pisteitä on enemmän ja tiheämmin, musiikki olisi selkeämpää ja laadukkaampaa - eikö totta? Jos musiikkia luetaan 48.000 kerran sijasta 96.000 kertaa sekunnissa, varmaankin se kuulostaa paremmalta, selkeämmältä ja ehkä erottelevammalta?
Nopea logiikka vastaa edelliseen kysymykseen "kyllä" -näin se varmaankin on. Mutta jotta asiaan voidaan vastata tyhjentävästi, on mietittävä ihmiskorvan kykyä kuulla. Olen tästä kirjoittanut ennenkin, ja on tieteellisesti todistettu, että ihminen voi kuulla aikuisiässä korkeintaan 17 - 18.000 kHz taajuuksia. Lapsena kuullaan ehkä 20.000kHz asti, mutta sitten kuulo nopeasti heikkenee noilta korkeilta alueilta. No miten tämä liittyy näytteenottotaajuuksiin? Se liittyy sillä tavalla, että alun perin päätetty 44.100kHz digitaalinen taajuus pystyy vastaavasti toistamaan ääntä vain puolet omasta taajuudestaan (Nyqvistin teoreema). Eli käytännössä 44.100 taajuutta käyttämällä voimme kuulla aina 22.050kHz taajuuksiin asti. Ja jos ihmiskorva kuulee vain 18.000kHz asti, luulisi silloin tuon 44.100kHz, josta puolet on 22.050kHz olevan täysin riittävä taajuus, eikä mitään korkeampaa tarvitse eikä kannata käyttää?
Lisätään soppaan vielä AntiAliasing ilmiö, joka yksi digitaalisen äänen vihollisista - aihe, joka myös on hyvin tärkeä ymmärtää! AntiAliasing ilmiö on yksinkertaisesti selitettynä lukuvirhe, joka tapahtuu AD/DA (audiot to digital to audio) konversiossa. Jos äänessä on taajuuksia, jotka ylittävät Nyqvistin (puolet käytetystä näytteenottotaajuudesta) äänikortin DA konversio ei osaa lukea näitä korkeampia taajuuksia oikein, vaan syntyy vääristymiä, jotka kuulostavat ilkeältä. Nämä vääristymät eivät synny vain noissa korkeissa taajuuksissa, vaan itse asiassa todellinen haittapuoli näissä on, että ne heijastuvat useimmiten 1.5K - 4K alueella, missä korvamme on herkimmillään.
Tässä vaiheessa lukija voi olla jo hieman hämillään mistä oikein on kysymys, joten yksinkertaistetaan asiaa hieman:
Ihmiskorva kuulee noin 18kHz asti ja 44.100kHz samplerate pystyy toistamaan ääntä 22.050kHz:iin asti, mutta koska musiikki aina tuottaa harmonioita, jotka soivat paljon korkeammilla taajuuksilla kuin alkuperäinen ääni (jopa 30K asti ja ylikin) syntyy digitaalisessas konversiossa lukuvirheitä noissa korkeimmissa taajuuksissa, joiden harmoniset heijastumat vaikuttavat alempiin taajuuksiin (1,5 - 5K) ja luovat sinne "harsness" (suom. kova, ruma, kulmikas) ilmiön.
Harsness ilmiön voittaminen
Tästä "harsness" ilmiöstä päästään eroon, jos samplerate on niin korkea, että AD konversiossa ei synny lukuvirheitä. Eli käytännössä jos käytetään korkeampaa sampleratea! On todistettu, että jos käytetään riittävän korkeata sampleratea (esim. 96K, jolloin Nyqvist on 48.000K) tuota harsness ilmiötä alemmilla taajuuksilla ei synny, yksinkertaisesti koska AD konversio pystyy lukemaan oikein korkeimmatkin taajuudet mitä äänilähde + sen harmoniat tuottavat. Tässä siis yksi todistettu ja selkeä syy käyttää korkeampaa sampleratea! Eli harsness ongelma on siis ratkaistu, kun käytetään korkeampaa näytteenottotaajuutta! Asia onkin siis yksinkertainen ja on paras käyttää esim. 88.200kHz taajuutta (jonka Nyqvist on 44.100kHz) musiikin tuotannossa... vai onko?
Kyllä ja ei! Ongelma ei ole ihan näin suoraviivainen, vaikka edellä kirjoitettu onkin todistettu ja se on oikein. Ensinnäkin korkemmat sampleratet vaativat paljon enemmän tehoa tietokoneelta ja sen lisäksi tiedostokoot tietokoneen kovalevyllä ovat huomattavasti suurempia, joka puolestaan syö enemmän keskusmuistia, kun niitä prosessoidaan. Lisäksi asiakkaat lähettävät miksauksia, jotka on äänitetty alemmilla samplerateilla ja niitä ei kannata koittaa konvertoida suurimmiksi, jotta ongelma korjaantuisi, koska vahinko on jo tapahtunut äänitysvaiheessa.
Lisäksi on paljon vanhaa materiaalia mitä miksataan ja masteroidaan uudestaan, joka on äänitetty 44.100Khz muodossa. Monet samplet ja loopit mitä esim. räpissä ja nykypopissa paljon käytetään, ovat matalammilla sampleratella tehtyjä, jotta tiedostokoot pysyisivät pienempinä ja latausajat kohtuullisina. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, eli tullaan törmäämään koko ajan matalimmalla taajuuksilla tehtyyn musiikkiin, oli se sitten vanha miksaus tai uudempi sample. Ratkaisu ei myöskään ole konvertointi korkeammalle taajuudelle - tästä myöhemmin vähän tarkemmin. Mutta vaikka äänitys onkin tehty alemmilla taajuuksilla, harsness ilmiö on parannettavissa silti, käyttämällä joko ulkoisia analogilaitteita (analogilaitteisiin ei päde samat lait kuin digitaaliympäristössä) sekä digitaalisella puolella käyttämällä plugareita, joissa on oversampling mahdollisuus.
Tämä mainittu "harshness" ilmiö johtuu siitä, että jokainen työasema (DAW) ja käytetyt plugarit aiheuttavat aina jonkin verran epälinearisuutta. Tuo epälineaarisuus taas aiheuttaa edellä mainittua Aliasing ilmiötä ja silloin audioon heijastuu harmonisia häiriöitä yleisimmin juuri tuossa 1.5-5K alueella. Koko tämän prosessin voi jokainen itse todeta hyvällä mittarilla ja testaamalla. Mutta onneksi on olemassa plugareita joissa on nykyään Antialiasing korjaus, eli oversampling mahdollisuus. Oversampling (näytteenottotaajuuden moninkertaistaminen) tekee käytännössä saman mitä tapahtuisi, jos käytetään korkeampia näytteenottotaajuuksia (88.200K, 96.000K jne.) eli taajuudet nousevat niin korkeiksi, että Antialiasing ilmiö (konversion lukuvirhe) ei enää tapahdu, tai jos tapahtuu, se tapahtuu taajuuksilla ja heijastumilla mitä ihmiskorva ei enää kuule eikä se vaikuta negatiivisesti alempiin taajuuksiin. Ei siis välttämättä tarvita super tehokasta tietokonetta, eikä tarvitse tehdä musiikkia vaikkapa 192K sampleratella, vaan voimme tehdä musiikkia 44.100kHz taajuudella, jos käytämme plugareita joissa on oversampling ja tämä mainittu oversampling kytkettynä päälle.
Kuvassa yllä näkyy "audio sweep" eli nopea testiääni, joka alkaa alemmista taajuuksista ja nousee yhä korkeammalle, kunnes sitä ei enää kuule. Ylemmässä kuvassa on puhdas sweep joka lähetetään audio editoriin ja alempi kuva on vastine, eli se mikä kuullaan tai mitä äänelle tapahtuu. Huomataan, kun verrataan kuvia, että juuri 1.5 - 5K alueella ääni muuttuu ja muuntuu. Tämä johtuu juuri Antialising ilmiöstä.
Aliasing ilmiö esiintyy myös kuvissa ja videopuolella, joten sen kanssa tapellaan digitaalisessa ympäristössä kaikilla rintamilla :) Voisi ajatella, että tämän harsness ilmiön ymmärtäminen ja sen käsittely kuuluu enemmän miksauspuolelle kuin masteroitiin. Näin kyllä onkin, koska miksauksessa saattaa olla kymmeniä plugareita, joissa ei ole oversampling ominaisuutta käytössä yhtä aikaa ja vaikuttamassa tähän ilmiöön. Masteroinnissa plugareita ei välttämättä ole niin paljoa ja masteroijat jotka tietävät tämän ilmiön, katsovat tarkkaan mitä työkaluja käyttävät.
Samplerate testi
Viime vuonna (2020) tehtiin testi, jonka maksoi eräs hyvin suuri yhtiö, jossa oli mukana monia audio alan ammattilaisia. Testi oli ns. blind test, eli lähdemateriaalin sampleratea ei kerrottu, vaan pyydettiin testihenkilöitä valitsemaan hyvissä studio-olosuhteissa mikä heidän mielestään kuulosti paremmalta ja heitä pyydettiin myös perustelemaan miksi. Testissä heille soitettiin korkeammalla sampleratella sekä matalammalla sampleratella tuotettuja näytteitä - aina sama, hyvin korkealuokkainen lähdebiisi, mutta eri taajuuksilla tuotettuna. Testin tulos oli hämmästyttävä: kukaan ei osannut erottaa korkeampaa sampleratea matalammasta.
Kun aikaisemmin totesin, että on hyvä käyttää korkeampaa taajuutta, jotta harsness ilmiöstä päästään, niin kuultavan äänen laadun suhteen sillä ei näyttäisi olevan mitään vaikutusta. En voi paljastaa tässä mikä firma maksoi tämän testin tai ketkä siihen osallistuivat, mutta testi tehtiin ja tuo kyseinen valmistaja joka testin maksoi, ei halua julkaista tulosta, koska audiomaailmassa oletetaan, että korkeampi samplerate on aina parempi ja sen mukaan valmistetaan paljon laitteita nykypäivänä ja iso business pyörii näiden käsitteiden ja olettamusten ympärillä. On paljon niitä, jotka väittävät, että he voivat kuulla eron erittäin suurilla sampleratella tuotetun musiikin ja pienemmillä samplerate arvoilla tuotetun musiikin välillä, mutta testin tulos osoittaa päinvastaista!
Psykoaskustiikka
On olemassa sellainen ilmiö kuin psykoakustinen ääni. Tein taannoin erästä masterointia asiakkalle iltamyöhään ja käytin siinä yhtenä laitteena ulkoista Manley Massive Passive putki ekvalisaattoria. Halusin hieman korostaa noin 500 Hz taajuutta, jota olin aikaisemmin digitaalisessa ympäristössä leikannut ja halusin myös laskea hieman 4000K aluetta, siinä ilmenevän "harsnessin" takia. Tein säätöjä Massive Passive laitteessa jonkin aikaa, kunnes tulos oli omiin korviin aika hyvä ja mitä halusin. Sitten säädin vielä vähän lisää ja tunsin olevani tyytyväinen lopputulokseen. Vasta nyt huomasin, että masterointikonsolissa, jonka kautta ohjaan kaikkia anaogilaitteita, kyseisen ekvalisaattorin kanava ei ollut ollenkaan auki. Eli kaikki säädöt mitä olin tehnyt ja ollut tyytyväinen lopputulokseen olivat psykoakustisia - kuviteltuja! En halua enkä voi väittää, kun monet vannovat korkeimpien näytteenottotaajuuksien nimeen, että he olisivat väärässä, mutta psykoakustiikka on todellinen ilmiö ja pitää olla hyvin tarkka ja tehdä puolueetonta blind test vertailua, ennen kuin muodostaa mielipiteensä.
Konvertointi
Konvertointia ylemmistä näytteenottotaajuuksista alempiin ja päinvastoin tapahtuu ja joudutaan tekemään hyvin paljon, kun musiikkia työstetään digitaalisessa ympäristössä.
Oletetaan että saamme miksauksen, joka on äänitetty 96K taajuudella. Oletetaan että raitoja on 20kpl ja kaikki siis 96K laatua. Tuomme kaikki raidat meidän editoriin (DAW) ja emme muuta editorin oletus sampleratea, joka on esim. 44.100kHz. Kun raidat tuodaan sisään editoriin, ne konvertoidaan silloin automaattisesti kaikki 44.100kHz taajuudelle. Onko tämä ok, vai onko tämä huono asia?
Tämä on tietenkin virhe, koska ensinnäkin raitoja kannattaa aina työstää siinä sampleratissa missä ne on äänitetty. Toiseksi on erittäin tärkeä tietää, onko käytetty konvertoija hyvälaatuinen. Sampleraten konvertoijia on todella paljon olemassa ja vain harvat niistä ovat hyviä. Kolmanneksi, jos konvertoidaan alaspäin, kannattaa aina konvertoida matemaattisesti tasalukuun. Eli 96K kannattaa konvertoida 48K:si, koska 48 on tasan puolet 96sta. Samaa periaatetta kannattaa käyttää, kun konvertoidaan ylöspäin. 96.000 kHz konvertointi 44.100 kHz:iin ei ole hyvä idea, paitsi jos se on pakko tehdä ja jos käyttää varmasti markkinoiden parasta konvertteria. Työasemien (DAW) konvertterit ovat niihin sisäänrakennettuja ja toiset ovat ihan hyviä, mutta toiset taas suorastaan huonoja.
Kannattaa muistaa, että digitaalinen ääni on ykkösiä ja nollia, ei analogista audio-aaltoa. Joten digitaalisessa maailmassa, vaikka kuulemmekin ääntä samoin kuin analogisista laitteista, lainalaisuudet ovat ihan erilaiset. Muistetaan, että samplerate tarkoittaa sitä, kuinka monta kertaa sekunnissa digitaalista ääntä luetaan. Jos sitä luetaan puolet edellisestä määrästä (96K - 48K) silloin laatu säilyy melko samana, lukukertoja ei vaan ole niin paljon. Jos taas matemaattisesti lukukerrat muuttuvat epätasaiseksi alkuperäisen suhteen, kuultavaan musiikkiin tulee eroja. Erot voivat olla pieniä, mutta silloin kun haluaa tuottaa hyvänkuuloista musiikkia, pitää olla tarkka joka vaiheessa ja hyvä soundi muodostuu monesta pienestä yksityiskohdasta.
Word Clock
marraskuu 2019
Termi Word Clock tulee vastaan hyvin usein nykypäivän digitaalisissa ympäristössä sekä varsinkin äänikorteista ja ulkoisista konverttereista puhuttaessa. Mikä on tämä Word Clock ja mikä on sen tehtävä?
Sana Clock (kello) tulee kellottamisesta ja Word on johdannainen sanoista "word length", joka on digitaalisen äänen termi ja tarkoittaa otetun näytteen resoluutiota.
Aluksi on kuitenkin tärkeätä tietää, että word clockia tarvitaan vain niissä tapauksissa, kun meillä on enemmän kuin yksi audiolaite jotka prosessoivat samaa signaalia. Word Clockin tehtävä on pitää nämä laitteet synkronoituna. Word Clock ei oikeastaan ole kello, vaan se on yksinkertaisesti tasainen digitaalinen käsky, joka toistuu 44100 tai 48000 tai vaikka 98000 kertaa sekunnissa. Siinä annetaan käsky lukea digitaalista audiosignaalia täsmällisin väliajoin. Mutta palataan tuohon vielä myöhemmin, nyt kerron hieman toisella tavalla sen toiminnasta.
Kun analoginen audiosignaali matkustaa äänikorttiin, se konvertoidaan siellä digitaaliseen muotoon, jotta tietokone pystyisi sitä lukemaan. Äänikortti muuntaessaan signaalia digitaaliseksi lukee sitä esimerkiksi 44.100 kertaa, eli ottaa signaalista näytteen niin monta kertaa sekunnissa (tämä on näytteenottotaajuus, eli samplerate).
Äänikortin kellon (Word Clock) tulee olla mahdollisimman tarkka ja säännöllinen tehdessään tätä lukuoperaatiota, koska muuten konvertoinnissa ilmenee säröä, värinää ja aliasing häiriöitä. Jitter, on toinen termi mistä usein puhutaan näissä yhteyksissä ja se tarkoittaa värinää ja viivehäiriötä konvertoidussa signaalissa. Sitä halutaan mahdollisimman paljon välttää ja se ei todellakaan kuulosta hyvälle.
Kaikista edellä mainituista syistä, mahdollisimman tarkka Word Clock kello on hyvin tärkeässä osassa konversioprosessissa.
Kun tehdään musiikkia tietokoneella ja kappaleessa saattaa olla satoja raitoja ja sen lisäksi käytetään ulkoisia analogilaitteita sekä konverttereita, joiden läpi signaali kulkee, on erittäin tärkeää, että kellotus toimii oikein ja kaikki eri lähteistä tulevat signaalit saapuvat juuri oikeassa ajassa tietokoneohjelmaan. Jos kello ei toimi hyvin, se vaikuttaa myös stereokuvaan heikentävästi. Myös masteroinnissa kaikkein paras kello on aivan A ja O!
Äänen prosessoinnissa saattaa olla useita laitteita, jotka käyttävät samaa kelloa. Esimerkiksi yhdistelmässä voi olla äänikortti sekä erikseen laadukas AD/DA konvertteri. Äänikortti voi tietenkin itse toimia kellona sekä konvertterina, mutta kun halutaan parasta laatua, voi olla tarkoituksenmukaista hankkia erikseen vielä todella laadukas konvertteri, joka hoitaa tämän osuuden paremmin kuin äänikortti. Näissä tapauksissa kummankin laitteen pitää totella samaa kelloa. Myös pelkkää kelloa myydään erillisenä ulkoisena laitteena, jos ei olla tyytyväisiä äänikortin tai konvertterin kelloon. Kuvassa alla Antelope Audion valmistama erittäin hyvä ja tarkka Isochrone Trinity ulkoinen kello.
Master/Slave asetukset kellossa
Ajatellaan vaikka edellistä esimerkkiä seuraten, että konvertterissa on parempi kello kuin äänikortissa. Silloin konvertteri kannattaa asettaa master kelloksi (master clock) ja äänikortti seuraamaan sitä (slave). Tämä hoidetaan yleensä analogisesti äänikortin ja konvertterin välillä sekä laitteiden softien asetuksissa, mutta operaatiota voidaan ohjata myös digitaalisesti. Laitteet yhdistetään tavallisimmin BNC kaapelilla, mutta myös AES/EBU tai S/PDIF liitäntöjä voi käyttää ja kellottaa laitteet sitä kautta. Mitä lyhyempiä kaapeleita voidaan käyttää, sen parempi. BNC kaapelin tulee olla laadukas, eikä mielellään halvin vaihtoehto mitä löytyy. Se ei myös missään tapauksessa saa olla yli 5 metriä pitkä, muuten voi ilmetä häiriöitä kellotuksessa.
Kellolla on myös yllättävän iso vaikutus äänenlaatuun. Mitä tarkempi ja laadukkaampi se on, sen parempi soundi. Tosin vaatii aika harjaantunutta korvaa huomaamaan eroa eri kelloissa, mutta se on kuitenkin erotettavissa, varsinkin kun kuuntelee stereokuvaa ja soundin "avonaisuutta".
Asiaa voi verrata elokuvan alku aikoihin, jolloin kameraa operoitiin käsin, kampea kiertämällä. Oli erittäin haastavaa saada kameran linssin sulkijaa operoimaan tasaisesti. Myöhemmin kun näitä alun ajan filmejä katsoo tarkoilla, tasaisesti pyörivillä nykyajan laitteilla ja tietokoneella, nähdään selkeitä vääristymiä ja em. ”jitteriä” kuvassa. Täysin samoin tapahtuu digitaaliselle äänelle, jos Word Clock kello ei ole synkronoitu oikein tai se on heikkolaatuinen.
Ääni-video
Hyvin tarkkaa kellotusta tarvitaan myös, kun synkronoidaan ääniraita videolle. Silloin yleensä haetaan master kello ulkoiselta laitteelta, joka hakee referenssisignaalin videosta ja sieltä se jaetaan konverttereihin sekä musiikinteko ohjelmaan/mikseriin.
Videollehan on oma järjestelmänsä fps (frames per second, eli kuvia per sekunti). Fps luku videossa vaihtelee yleensä 24-30 fps arvossa, riippuen kohdemediasta. 24 on yleinen standardi elokuvissa, koska se vastaa parhaiten sitä, miten silmä näkee maailman. Mutta teräväpiirrossa käytetään joskus jopa 50 fps:ää! Tästä huomaamme, että digitaalisessa äänessä käytetty Word Clock on tätä huomattavasti tarkempi järjestelmä kuin videon fps.
Jokaisen hyvään lopputulokseen pyrkivän ja ääntä tuottavan studion kannattaa ehdottomasti satsata laadukkaaseen Word Clockiin.
Jokaisessa studiossa on kuulokkeet, toisissa isoissa studioissa niitä on kymmenittäin. Jotkut miksaavat kuulokeilla ja toiset, jotka miksaavat enemmän monitoreilla, käyttävät kuitenkin kuulokkeita, kun halutaan oikein tarkkaan kuulla joku tietty kohta tai taajuus. Jos miksaa kuulokkeet päässä, pitää tottua niihin ja tuntea omat kuulokkeet todella hyvin. Ongelma kuulokkeilla miksauksessa on se, että korvat väsyvät paljon nopeammin kuin monitoreita käyttäessä. Eli on tärkeää pitää usein taukoja. Jos asuu kerrostalossa, on melkein pakko käyttää miksatessa kuulokkeita, paitsi ehkä päiväsaikaan kun voi soittaa musiikkia maltillisella äänenvoimakkuudella. Ensinnäkin on hyvä tietää, että on olemassa puoliavoimia sekä suljettuja kuulokkeita. Miksaukseen tai masterointiin kannattaa valita puoliavoimet kuulokkeet. Laulun äänitykseen sekä instrumenttien äänitykseen taas soveltuvat paremmin suljetut mallit. Puoliavoimet kuulokkeet päästävät vähän ääntä läpi, ja jos istuu henkilön vieressä, joka kuuntelee musiikkia suljetuilla kuulokkeilla, ei kuule käytännössä mitään, kun taas puoliavoimet päästävät sen verran ääntä läpi, että vieressä olija voi kuulla mitä kuunnellaan. Miksaukseen puoliavoimet sopivat paremmin, koska tilantuntu, 3D ja stereovaikutelma on niissä realistisemmat kuin suljetuilla kuulokkeilla. Laulun tai instrumentin äänitykseen puoliavoimetkin toimivat, mutta koska niistä kuuluu musiikki läpi, se voi ”vuotaa” mikrofoniin, jota koitetaan äänittäessä välttää, joten siksi suljetut toimivat tässä yhteydessä paremmin. Avoimet kuulokkeet sopivat siis paremmin miksaukseen, mutta avoimuudessa on omat huonot puolensa. Niistä nimittäin kuuluu ääni läpi myös sisäänpäin, eli jos yrittää miksata avoimilla kuulokkeilla hyvin äänekkäässä ympäristössä, silloin ulkoa tuleva ääni sotkeutuu kuunteluun. Tästä syystä livekeikkoja miksatessa kannattaa käyttää aina suljettuja kuulokkeita. Lisäksi on hyvä tietää, että avoimet kuulokkeet vaativat enemmän virtaa kuin suljetut ja niiden kanssa on suositeltavaa käyttää kuulokevahvistinta. Teknisesti avoimet kuulokkeet ovat rakennettu niin, että ääni pääsee niiden takaa ulos. Suljetut taas eivät päästä ääntä ulos ja siksi kun niillä kuuntelee musiikkia, tuntuu kuin musiikki soitetaan pään sisältä. Avoimilla kuulee musiikin sekä huoneen missä kuunnellaan ja siksi tunne on kuin olisi samassa huoneessa missä musiikki soitetaan. Miksaus ja masterointi vaativat kummatkin hyvät referenssikuulokkeet. Sana ”referenssikuulokkeet” tarkoittaa, että niiden tulee toistaa musiikki mahdollisimman realistisesti ja puhtaana. Korostamatta tilaa, bassoa, yläpäätä, tai mitään muutakaan aluetta musiikissa. Vähän sama kuin huone missä miksaa on tärkeä olla hyvin akustoitu, mutta ei kuitenkaan liikaa eikä liian vähän - jos siis miksaa monitoreilla ilman kuulokkeita. Akustointi pitää tehdä niin, että musiikki kuulostaa huoneessa luonnolliselta ja juuri siltä kuin sen pitääkin, ilman että huone luo kuolleita taajuuksia tai korostaa tai leikkaa mitään taajuuksia niin paljon, että kuuntelu vääristyy. On olemassa paljon eri hintaluokan kuulokkeita - halpoja sekä kalliita. Mikä siis kannattaisi valita, koska eihän niitä voi kymmenittäin ostaa ja kokeilla mitkä ovat parhaat itselle. Kun puhutaan kalliista kuulokkeista, niin esimerkiksi Sennheiserin lippulaivamalli HD820 kuulokkeet maksavat reilusti yli 2000 euroa. Focalin avoimista Utopia kuulokkeista saa pulittaa yli 3500 euroa. Kuulemma Focalin kuulokkeita, kun käyttää, ei tunne ollenkaan kuulokkeita vaan pelkän musiikin... Kuvassa ylhäällä vasemmalla Focalin Utopia puoliavoimet kuulokkeet ja oikealla Sennheiserin HD820 malli. Mutta yllämainittuja en heti suosittelisi studiossa referenssikäyttöön, paitsi ehkä Sennheiserin mallia. Miksi näin? Siksi, että näillä kuulokkeilla musiikki kuulostaa yksinkertaisesti liian hyvälle. Nämä kuulokkeet on rakennettu musiikin kuuntelua varten, musiikista nauttimiseen, mutta ei musiikin työstämistä varten. Niissä on korostuksia, joita ei miksatessa saa olla. Musiikin työstämiseen siis pitäisi saada puoliavoimet referenssikuulokkeet. Halvemmista malleista mainittakoon AKG:n K250 kuulokkeet, jotka ovat oikein hyvät. Sitten hieman kalliimmat Senneheiserin HD650 ja HD600 mallit ovat kummatkin hyviä työkuulokkeita. Törmäsin erään ystävän vinkistä kuukausi sitten ihan uuteen kuulokevalmistajaan nimeltä Ollo. Ostin Ollo Audion S4 kuulokkeet. Hinta oli melko kohtuullinen ja kun vertasin niitä Sennheiserin HD600 kuulokkeisiin, Ollon soundi oli ehkä hieman tummempi, mutta samalla sen alakeskialue oli selvästi rikkaampi. Sennheiserin kuulokkeet ovat kaikki hyvin tehtyjä massatuotteita, kun taas Ollon kuulokkeissa on tehty rakenteellisesti ja ulkonäöllisesti vähän erilaisia ratkaisuja. Ollon soundi oli mehukkaampi, tosin siitä puuttui vähän kirkkautta. Käytän masteroidessa usein kuulokkeita, kun pitää keskittyä johonkin tiettyyn taajuuteen vähän isommalla intensiteetillä. Vaihtelin HD600 ja Ollon kanssa ja tykkäsin kummastakin paljon, mutta lopulta Ollot (kuvassa alla) jäivät nykyisiksi työkuulokkeiksi. Voi olla, että tilanne muuttuu myöhemmin, mutta niitä käytän ainakin tätä kirjoittaessa. Minulla on studiossa laulajille Byerdynamicin Tesla kuulokkeet. Omista vanhemman T1 mallin sekä uudemman T5P mallin. Nämä ovat erittäin hyvät suljetut kuulokkeet, jotka ovat miellyttävät pitää ja äänenlaatu on loistava. Minusta on tärkeää, että laulajalla on mahdollisimman hyvä kokemus studiolla ja todella hyvät kuulokkeet ovat osa tätä kokemusta. Lisäksi on tärkeää, että laulaja kuulee tarkasti musiikin sekä oman laulunsa. Hyvät kuulokkeet ovat hyvin tärkeä osa onnistunutta laulusuoritusta ja mielyttävää studiokokemusta.
Kuulokkeista
marraskuu 2918Mitkä kuulokkeet sitten kannattaa valita studioon?
Tekniikka
Referenssikuulokkeet
